49 vuotta Kylmäkärjen tyytyväisenä asiakkaana

koiviston tila

Poikkesin ensimmäistä kertaa tekemään vuosihuoltoa Hausjärvellä Koiviston tiluksilla ja tapasin Pekan. Hieman tilan historiaa kyselin, ja olihan sitä kertynyt.

Vuonna 1974 Koiviston Pekan isä tilasi Kylmäkärki Oy:n Kärkkäiseltä MKT-tankin, ja näin alkoi yhteistyö. Tuottajain Maidon toiminta siirtyi maitotonkkakeräilystä säiliöihin, ja vuonna 1983 Pekka siirtyi Kylmäkärjen asiakkaaksi, kun tilalla oli sukupolvenvaihdos. Nyt on suunniteltu samaa, kun Pekan eläkeikä alkaa lähestyä ja jälkikasvu ottaa ohjat maidontuotannossa. Kolme sukupolvea on siis jo takana, ja neljäs aloittaa pian samalla tilalla.

MKT-tankit kasvoivat vuosien varrella. Koiviston tilan maitohuoneen seinä on edelleen avattavissa, jos tarvitsisi vaihtaa isompaan. Tarvetta tälle ei kuitenkaan ole ollut, koska navetan puolella on ollut sama lypsettävien määrä jo monta kymmentä vuotta. 2000L Wedholms-tankki on ollut käytössä vuodesta 2007, ja jälleen sille tehtiin vuosihuolto. WinMaster-ohjauksella toimiva pesutorni oli myös tuttu huoltaa.

– Tarinoita löytyy monelta kesältä, kun Lahti-Riihimäki -radan varrella asuu. 1980-luvulla laidun oli radan toisella puolella ja turvatoimet olemattomat, ja vahinkojakin on sattunut, kertoo Pekka. Iloisesti vilkuttaa vielä perään, että vuoden päästä sitten taas nähdään vuosihuollon merkeissä!

– Pete Lamppu

Ajankohtaista